Nokian Tangokuningas Tomppa & Fernet Tessulla la 15.11. klo 20:00

Markku Aro kävi villitsemässä Tessun tanssiyleisön viime lauantaina, ei voi kuin ihailla Markun vuodesta toiseen jatkuvaa suosiota. Moni asiakas totesi lähtiessään että keikka oli yksi Markun parhaista, ja olihan se kun mies lauloi lähes täydet kolme settiä. Kiitokset Markulle kaikkien paikalla olleiden puolesta huikeasta illasta ja sääli teitä jotka ette päässeet tällä kertaa paikalle!

Marraskuu jatkuu nokialaisartistilla kun lavalle nousee ensi lauantaina Tomi Markkola & Fernet. Luvassa on jälleen kerran monipuolinen tanssi-ilta, jossa yleisö saa nauttia  monipuolisesta tanssimusiikista, lisukkeena Tomin omien levyjen suosikkikappaleita.  Bändin ohjelmisto on laaja, sisältäen koko lavatanssimusiikin kirjon perinteisistä lavatansseista tämän päivän käden ali tansseihin. Ohjelmisto on periaatteessa vakio, mutta pieniä muutoksia voidaan tehdä yleisöjen mukaan. Tomi nappaa laulun lomassa harmonikan syliinsä ja soittaa sillä perinteisesti jenkat ja/ tai polkat. Tomin ura on ollut nousujohteinen tasaisen varmasti. Uraan mahtuu niin Tangokuninkaan kruunu, Syksyn Sävel edustus, Vuoden miesartistin titteli, Iskelmä Finlandian yleisöäänestyksen voitto…Tomi on ollut tangokuninkuuden jälkeen yksi Suomen suosituimmista miesartisteista.

tomi_markkola_002

Kesällä Tessun ilmastointia parannettiin ja nyt happea riittää varmasti kaikille tanssijoille.
Joka ilta arpajaisissa palkintona hieronta lahjakortti, vapaalippuja, levyjä.
Tessun lattiaa on kiitetty runsaasti, parketin lakkaus on hioutunut reunoilta sopivan luistavaksi perinteiseen tanssityyliin, keskellä lattiaa on pitävämpi osuus käden ali -tyylille.
Keskustorilta TKL:n bussilinjat 8 ja 21 tulevat lähes Tessun portille. Linja 8 lähtee keskustorille heti tanssien päätyttyä klo 00:40.
Omalla autolla Helsingin, Jyväskylän, Tampereen, Nokian, Porin ja Vaasan suunnasta ohitustietä saavuttaessa Kolmenkulman liittymästä (nro 48) ulos Tesoma-Myllypuro suuntaan Kolmihaarankatu. Kahdesta kiertoliittymästä toinen ulosmeno Tesoma, jonka jälkeen Tesomankatu. Oikealla Ikurin Liikuntahalli, Tesomankatu 33. Runsaasti ilmaista asfaltoitua parkkitilaa Tessun pihassa. Naapuritontin Tesomankatu 35 (Tesoman Toimintakeskus) parkkipaikka Tessun asiakkaiden käytössä, portti Tessun pihaan suoraan parkkipaikalta. Naapurikadun 100 metriä (Vesimyllynkatu) varressa lisää ilmaista parkkitilaa.
Kahviosta voi ostaa edullista evästä koko illan, kahvin kanssa on tarjolla joka ilta uunituoretta pullaa paistopisteestämme
Kaikki tanssijat ovat tervetulleita Tessulle, ikään, sukupuoleen, tanssitaitoon, kansallisuuteen yms katsomatta!
Lisätietoa netistä: www.tampereentanssit.fi infopuh 040-5577168

Aihe(et): Yleiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>