Tomi Markkola – Nokian kunkku lavalla 21.3. klo 20:00

Heikki Koskelo ei pettänyt viime lauantai-illan runsaslukuista yleisöä, niin artisti kuin yhtyekin keräsi asiakkailta kiitokset.

Ensi lauantaina Tomi Markkola & Fernet saapuu tahdittamaan Tanssikeskus Tessulle lauantaitansseja. Tomi on aina yhtä toivottu esiintyjä kotiseuduillaan. Luvassa on jälleen kerran monipuolinen tanssi-ilta, jossa yleisö saa nauttia monipuolisesta tanssimusiikista, lisukkeena Tomin omien levyjen suosikkikappaleita. Bändin ohjelmisto on laaja, sisältäen koko lavatanssimusiikin kirjon perinteisistä lavatansseista tämän päivän käden ali tansseihin. Ohjelmisto on periaatteessa vakio, mutta pieniä muutoksia voidaan tehdä yleisöjen mukaan. Tomi nappaa laulun lomassa harmonikan syliinsä ja soittaa sillä perinteisesti jenkat ja/ tai polkat. Tomin ura on ollut nousujohteinen tasaisen varmasti. Uraan mahtuu niin Tangokuninkaan kruunu, Syksyn Sävel edustus, Vuoden miesartistin titteli, Iskelmä Finlandian yleisöäänestyksen voitto…Tomi on ollut tangokuninkuuden jälkeen yksi Suomen suosituimmista miesartisteista.

tomi_markkola_002
Tessun ilmastointia on parannettu ja nyt happea riittää varmasti kaikille tanssijoille.
Joka ilta arpajaisissa palkintona hieronta lahjakortti, vapaalippuja, levyjä.
Tessun lattiaa on kiitetty runsaasti, parketin lakkaus on hioutunut reunoilta sopivan luistavaksi perinteiseen tanssityyliin, keskellä lattiaa on pitävämpi osuus käden ali -tyylille.
Keskustorilta TKL:n bussilinjat 8 ja 21 tulevat lähes Tessun portille. Linja 8 lähtee keskustorille heti tanssien päätyttyä klo 00:40.
Omalla autolla Helsingin, Jyväskylän, Tampereen, Nokian, Porin ja Vaasan suunnasta ohitustietä saavuttaessa Kolmenkulman liittymästä (nro 48) ulos Tesoma-Myllypuro suuntaan Kolmihaarankatu. Kahdesta kiertoliittymästä toinen ulosmeno Tesoma, jonka jälkeen Tesomankatu. Oikealla Ikurin Liikuntahalli, Tesomankatu 33. Runsaasti ilmaista asfaltoitua parkkitilaa Tessun pihassa. Naapuritontin Tesomankatu 35 parkkipaikka Tessun asiakkaiden käytössä, portti Tessun pihaan suoraan parkkipaikalta. Naapurikadun 100 metriä (Vesimyllynkatu) varressa lisää ilmaista parkkitilaa.
Kahviosta voi ostaa edullista evästä koko illan, kahvin kanssa on tarjolla joka ilta uunituoretta pullaa paistopisteestämme
Kaikki tanssijat ovat tervetulleita Tessulle, ikään, sukupuoleen, tanssitaitoon, kansallisuuteen yms katsomatta!
Lisätietoa netistä: www.tampereentanssit.fi infopuh 040-5577168

Aihe(et): Yleiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Kommentointi on suljettu.