3.2. klo 19-24 PNP, ennen tansseja harjoitellaan polkkaa

pekkaniskanpojat 2015Tessun lauantaitanssien monipuoliset tahdit takaa yksi Suomen suosituimmista tanssiorkestereista Pekkaniskan Pojat. Vuonna 2002 perustettu tanssiorkesteri on jo käsite tanssijoiden keskuudessa. Tuttujen kesken pelkkä PNP on seitsemän iloista kaveria ja musiikin täysiveristä ammattilaista, joilla on kompit kohdallaan. Yhtyeen jäsenillä on leppoisat taitelijanimet Matti-Sakari Niskan luotsaamana, Niskan poikia kaikki tyynni.  Yhtye on käynyt useaan otteeseen myös levytysstudiossa ja palkittu myös Kuukauden levyillä. Tätä Suomi tanssii -listaykkösenäkin vieraillut PNP heittää yli puolitoistasataa keikkaa vuodessa ja jatkuvasti kasvava suosio takaa takuuvarman tanssi-illan.

Ennen tansseja klo 18:00 harjoitellaan polkan perusteita kolme varttia, opetus sisältyy lipun hintaan 16,00 €.
Tessulle voit tulla tanssimaan vaikka et olisikaan himoharrastaja tai parkettien partaveitsi, meillä pärjää myös perinteisellä tyylillä vaihtoaskeleella
Tessu on hyvien kulkuyhteyksien päässä Tampereen, Nokian, Ylöjärven ja Pirkkalan keskustoista tai ohitustieltä. Pihassa on runsaasti ilmaista asfaltoitua parkkitilaa, tälle syksylle valmistui naapuritontin Tesomankatu 35 lisäparkkipaikka Tessun asiakkaiden käyttöön, portti Tessun pihaan suoraan parkkipaikalta. Naapurikadun 100 metriä (Vesimyllynkatu) varressa lisää ilmaista parkkitilaa. Keskustorilta TKL:n bussilinjat 8 ja 21 liikennöivät lähes Tessun portille. Aikataulutiedot http://aikataulut.tampere.fi
Tessun lattiaa on kiitetty runsaasti, parketin lakkaus on hioutunut reunoilta sopivan luistavaksi perinteiseen tanssityyliin, keskellä lattiaa on pitävämpi osuus käden ali -tyylille.
Omalla autolla Helsingin, Jyväskylän, Tampereen, Nokian, Porin ja Vaasan suunnasta ohitustietä saavuttaessa Kolmenkulman liittymästä (nro 48) ulos Tesoma-Myllypuro suuntaan Kolmihaarankatu. Kahdesta kiertoliittymästä toinen ulosmeno Tesoma, jonka jälkeen Tesomankatu. Oikealla Ikurin Liikuntahalli, Tesomankatu 33.
Kahviosta voi ostaa edullista evästä koko illan, kahvin kanssa on tarjolla joka ilta uunituoretta pullaa paistopisteestämme
Kaikki tanssijat ovat tervetulleita Tessulle, ikään, sukupuoleen, tanssitaitoon, kansallisuuteen yms katsomatta!

Aihe(et): Yleiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Kommentointi on suljettu.